Urheilu - sitä vihaa ja sitä rakastaa

Niinkuin otsikkokin kertoo, mulla on viharakkaussuhde urheiluun.

Tosi monilla "kilpaurheilijoillahan" asia menee juuri niin, että jossakin vaiheessa niitä harmaita teinivuosina oma laji rupeaa tympimään ja siitä saa tarpeekeen. Kuitenkin lähes yhtä monet löytävät jossain vaiheessa aikuisuuttaan rakkauden sitä kyseistä lajia kohtaan uudestaan. Ja on vaikea kokonaan lopettaa tekemästä jotakin sellaista, mitä on tehnyt suurimman osan elämästään. Mulle on käynyt just näin.

Meillä on koko perhe aina urheillut tosi paljon, suunnistanut varsinkin. Jo ennen kun osasin kävellä, olin äidin ja isän mukana selkärepussa metsässä tai vaeltamassa. Sitten tietenkin kun omat jalat alkoivat kantamaan, vei urheilu mukanaan. Vaikka kaikenlaisia lajeja tuli kokeiltua (jalkapallo, säbä, telinevoimistelu, yleisurheilu ym.) vei koko perheen yhteisesti harrastamat lajit mukanaan.

Silloin kun muut perheet on käynyt Thaimaassa, meidän perhe on käynyt rastiviikolla Sveitsissä. Ja silloin kun muut perheet menee Eurooppaan kaupunkilomalle, menee meidän perhe suunnistuslomalle.

Yläasteella ja lukion alussa treenasin aika paljon. Sitten tuli jalkavamma ja jouduin leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen olis pitäny alkaa kuntouttamaan jalkaa ja tekemään kaikkia korvaavia harjoituksia. Motivaatio oli jo aikaisemminkin ollut laskusuunnassa ja kisoissa oli tullut käytyä lähinnä kavereita katsomassa mutta nyt viimeistään se laski kuin lehmän häntä. Sen verran oli vielä pakko treenata, että jaksoin käydä aamutreeneissä, saada niistä vaaditut kurssit ja siten urheilulukion suoritettua.

Lukion kolmosvuonna en treenannu yhtään. Vanhemmat sai pakottaa ja lähes uhkailla että ne sai mut ovesta ulos. Lähinnä vaan möllötin kotona ja luin kirjoituksiin ja pääsykokeisiin (mikä ei kyllä näin jälkikäteen harmita yhtään). Inhosin urheilua.

Kesällä rupes kuitenkin pikkuhiljaa elelemään mielessä kipinä. Että mitä jos sitä rupeiskin taas käymään ulkona.

Ja kyllä se kipinä sieltä pikkuisen roihahtikin. Kesä meni pyöräillessä, kävellessä, juostessa ja rullaluistellessa. Kunnonkin kohoamisen huomasi ja fiilis oli hyvä. Suunnistamaan ei kuitenkaan ollut vielä mitään hinkua - oon ite näin jälkikäteen analysoinut että sain siitä silloin junnuvuosina yliannostuksen ja sille että löydän sen saman palon uudestaan pitää vielä antaa aikaa.

Syksyllä muutin Kuopioon ja alotin opiskelut ja yhtäkkiä tuntuikin että ei enää olekaan aikaa treenata. Mikä ei oikeesti tietenkään ollut totta vaan perinteinen tekosyy, minkä kuitenkin tajusin vasta myöhemmin. Vasta joulun alla huomasin, että oli vierähtänyt pari kuukautta treenaamatta ja lomalla alotinkin taas kunnon draivilla käymään ulkona. Loma meni hienosti (pienistä polvivammoista huolimatta) mutta sitten taas kun koulut alko niin kaikki meni penkin alle.

Olin tehnyt hienon päätöksen alkaa kävellä kouluun, jossa pysyinkin n. viikon. Sitten kipeyty kantapää. Sillä tiellä oon edelleenkin. Perjantaina sain kortisonipiikin akilleksen insertiittiin (akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdukseen) ja viikon täysin ehdotonta urheilukieltoa. Saan myös käyttää ainoastaan crocseja kenkinä :D viimeiset viis viikkoa oon voinut ainoastaan pyöräillä, käydä salilla ja uimassa. Pitää toivoa että kortisonipiikki auttaisi, koska halu hiihtämään ja juoksemaan on HIRVEÄ! Lääkäri kuitenkin sanoi, että ennuste on huono ja vaivassa saattaa mennä pitkäänkin:( onko kenelläkään kokemusta kyseisestä vaivasta, siitä kauanko kestää ja mitä urheilua voi tehdä?

PS. kiitos kaikille niistä vinkeistä mitä sain koskien edellisessä postauksessa käsittelemääni akillesjänteen tulehdusta (joka paljastui myöhemmin olevan sittenkin insertiitti)!

En kuitenkaan anna tommosen "pikkusen" vaivan hidastaa mua vaan jatkan sisukaasti (muun muassa mua hitaampien uimareiden ohittelua kuopion uimahallissa;D). Aion myös suunnata mun urheiluinnon kannustusrintamalle, joten on myös täällä pakko hehkuttaa Suomen huikeeta urheilupäivää! Hiihdon parisprintissä naisille hopeeta ja miehille kultaa ja jääkiekossa venäjän nöyryytys sen omalla kotiareenalla! Mutta ylivoimaisesti hienoin suoritus tänään oli mun veljellä, joka hiihtosuunnistuksen euroopanmestaruuksissa oli neljäs. HUIKEETA !!!!!